Hyvin purettu on kokonaan tehty

”Meil on tänään purku”, ilmoitti poikamme aamusella jumppakassia pakatessaan. Plari, läpäri ja
nyt purku. Kaltaiselleni käsityöihmiselle purku on tietysti tuttu käsite. Juuri nyt se tuo mieleen
Kansakuntien vaiheet –kirjasarjan taakse piilottamani hataran virkkuutyön. Vaan mitäpä puretaan
tänään Masalan nuorisoteatterin tiloissa?

Tätä kirjoittaessani teatteritalossa puretaan jotakin, jonka kasaaminen on vienyt nelisen vuotta ja
jonka hiomiseen on kuluvana syksynä käytetty 175 tuntia. Arvaan, että Valkoisen Hirven hallitseman
kansallispuiston puut vapautetaan ripustuksistaan ja kannetaan pihamaalle. Ainakin neljä kättä
tarvitaan taittelemaan lappilaisena metsänpohjana maannut pressu. Esiintymislava kiikutetaan
tarvikevarastoon, ja joku tarkan käden jälkeläinen saa irrottaa äänentoiston namiskat ja kääräistä
letkut nätille rullalle.

Puolalainen kirjailija Olga Tokarczuk vertaa kirjassaan Päivän talo, yön talo toisiinsa tiivistä
yhteisöä ja talojen kattoja. Katot suojaavat hänen mukaansa ihmistä maailman teräväkärkiseltä
äärettömyydeltä. Meille tutun teatteritalon peltikatteen alla kädenjälkeläiset ovat saaneet kasvaa
yhteen ja yksilöiksi. Turvallisessa tilassa voi kuohua, ryöpytä ja vetäytyä.

Siispä aavistan, että tänään puretaan myös patoja. Puretaan haikeutta Valkoisen Hirven kauden
päättymisestä ja kiukkua tiiviin teatterielämän aikana kasautuneista koulutöistä. Silti vahvimpana
purkautuu varmasti ilo siitä, millaisen jäljen jättävät osaavat kädet. Yhdessä rakennettu on tänään
yhdessä purettu. Tila on tyhjä. Tervetuloa Kaaos!

7.11.2012 Jaana Lindfors

Tunnelmat Valkoisen hirven enskarista!

Ihana olo enskarin jälkeen!

Kaikki ovat jännittyneitä, kun kiireessä käymme vuorotellen meikkaamassa ja lavalla tarkistamassa yksityiskohtia. Puoli viiden jälkeen Ihanat buffaherkut ovat jo ilmestyneet studioon,
maskeeraushuone on täynnä kädenjälkeläisiä ja joku kiertää etsimässä seuraavaa lavalle. Eri ihmisiä huudetaan sinne tänne. Kaksi tuntia kuluu nopeasti. Käyn vessassa monta kertaa ja vien hunajaa ja
kurkkupastilleja taakse. "Laitetaan tänne paljon vesipulloja", joku sanoo

Puoli seitsemän Kädenjälki kokoontuu saliin. Rikkinäinen puhelin auttaa, ettei tarvi vain istua. Sitten lähtee Ba, epämääräisessä piirissä huutelemme sanaa toisillemme, ja sen jälkeen keskitymme
Nimi-väri-maa-pelillä. Annamme toisillemme onnenpotkut ja menemme rooleihin: En ole minä,
vaan roolihenkilöni. Sitten kulisseihin. Kohta yleisö tulee, apua!



Monen pitkän minuutin jälkeen, salista kuuluu tervetulotoivotukset ja pyyntö puhelimien sulkemisesta. Valot sammuu. Tätä ollaan odotettu pari vuotta.

Lavalla kaikki jännitys katoaa. Aina kun lähtee lavalta, olo on innostunut. Näytämme toisillemme peukkuja joka kohdan jälkeen, "hyvin meni". Väliajalla tuntuu, että eka puoliaika meni hirveän nopeasti. Lavalla olo on ihanaa, mutta kaikkein parasta oli mielestäni, kun viimeisen kohtauksen jälkeen kävelee ulos, ja kiljuu ystävien kanssa. Esitys meni aivan kaikilla todella hyvin!

Kaikki halailevat toisiaan. Alkaa melkein itkettää. Lauri sanoo ihania sanoja. Kiitos, kiitos Kaikki Kaikki Kaikki!

Siiri Vilkko

P.S. Katsotaan sitten, miten tiistaina....

30.8-1.9 Yö kummituskartanossa

Kädenjälki vietti yön Ljusdalassa, juuri silloin, kun kesä vaihtui syksyksi ja taivaalle nousi täysikuu!
Illalla saavuimme kuuden maissa teatterille. Ehdittiin vetää improa ja puhua Valkoisesta hirvestä.
Siinä varttia yli kahdeksan lähdimme metsään, katsomaan, miltä tuntuu kun pimeys laskeutuu.
Sanaakaan emme sanoneet koko sinä aikana, kun kiertelimme Masalan metsissä. Lopuksi "löysimme tiemme kuunvalaisemaan Egyptiin", kuten Lauri sanoi, eli pellolle pyramidinmuotoisen Actian taakse.Tunnelma oli upea, ja monilla oli hienoja ajatuksia sanottavanaan, kun vähän ennen puoli kymmentä palasimme sisään.

Tällainen flyeri oli jaossa Kirkkonummipäivillä. Varsinainen on vasta tulossa.

Katsottiin vielä Prinsessa Mononoke loppuun, jota olimme edellisellä viikolla aloittaneet. Ja nukkuminen nyt oli jo kokemus sinänsä. Nukuimme kaikki salin lattialla siskonpedissä hyvin ahtaasti ja melko kovastikin. Ja sitten harjoittelimme lähes koko sunnuntaipäivän suunnilleen neljään asti näytelmää, itse asiassa ekaa kertaa. Päivän tietysti kruunasi Laurin kokkaama suppilovahverokeitto! Mahtava viikonloppu, kiitos Kädenjälki!

- Siiri Vilkko