Hyvin purettu on kokonaan tehty

”Meil on tänään purku”, ilmoitti poikamme aamusella jumppakassia pakatessaan. Plari, läpäri ja
nyt purku. Kaltaiselleni käsityöihmiselle purku on tietysti tuttu käsite. Juuri nyt se tuo mieleen
Kansakuntien vaiheet –kirjasarjan taakse piilottamani hataran virkkuutyön. Vaan mitäpä puretaan
tänään Masalan nuorisoteatterin tiloissa?

Tätä kirjoittaessani teatteritalossa puretaan jotakin, jonka kasaaminen on vienyt nelisen vuotta ja
jonka hiomiseen on kuluvana syksynä käytetty 175 tuntia. Arvaan, että Valkoisen Hirven hallitseman
kansallispuiston puut vapautetaan ripustuksistaan ja kannetaan pihamaalle. Ainakin neljä kättä
tarvitaan taittelemaan lappilaisena metsänpohjana maannut pressu. Esiintymislava kiikutetaan
tarvikevarastoon, ja joku tarkan käden jälkeläinen saa irrottaa äänentoiston namiskat ja kääräistä
letkut nätille rullalle.

Puolalainen kirjailija Olga Tokarczuk vertaa kirjassaan Päivän talo, yön talo toisiinsa tiivistä
yhteisöä ja talojen kattoja. Katot suojaavat hänen mukaansa ihmistä maailman teräväkärkiseltä
äärettömyydeltä. Meille tutun teatteritalon peltikatteen alla kädenjälkeläiset ovat saaneet kasvaa
yhteen ja yksilöiksi. Turvallisessa tilassa voi kuohua, ryöpytä ja vetäytyä.

Siispä aavistan, että tänään puretaan myös patoja. Puretaan haikeutta Valkoisen Hirven kauden
päättymisestä ja kiukkua tiiviin teatterielämän aikana kasautuneista koulutöistä. Silti vahvimpana
purkautuu varmasti ilo siitä, millaisen jäljen jättävät osaavat kädet. Yhdessä rakennettu on tänään
yhdessä purettu. Tila on tyhjä. Tervetuloa Kaaos!

7.11.2012 Jaana Lindfors