torstai 6. elokuuta 2015

Sanotaan näkemiin, ei hyvästi

Purkamisen voi aloittaa aamupalalla.
Sinne se kesä heilahti. Kaupat tursuavat jo "takasin kouluun" tavaroita, mutta kesäteatterilaiset painelevat vasta nyt lomalaitumille. Väsyneinä, mutta onnellisina ja monta kiloa kevyempinä pellolla jouksemisesta ja katsomon purusta. Kolmen kuukauden harjoituskausi ja reilun kuukauden esityskausi päättyi Masalan perinteiden mukaisesti purkutalkoisiin. Viimeisien esitysten lisäksi meillä oli viime viikkolla ohjelmassa kahden katsomon ja lavasteiden purku, koko teatterin siivous näyttelijöiden sisälle tuomasta liasta, kaikkien rooliasujen ja rekvisiitan pesu pellon mudasta. Lisäksi käytimme hyvän osan sunnuntaista etsien leikkirahoja ja muita roskia heinien seasta.


Katsomon purkaminen ei käy hetkessä.
17 tunnin ahertaminen koko työryhmän kanssa oli täydellinen päätös kovalle työllemme. Peer Gynt on yksi intensiivisimmistä teatterikokemuksistani ja en voi uskoa että en enää näe kaikki ryhmäläisiäni lähes päivittäin. Ikävää tosin helpottaa vielä jatkuva vaatehuolto ja perjantaina Hvitträskissä järjestettävä improvisaatio klubi, jossa pieni osa teatteriperheestämme esiintyy. Vaikka muutama eronkyynel on tullut tirautettua niin roolihahmoille, pellolle kuin rakkaille kanssa näyttelijöille, on päällisin tunteeni kiitollisuus. Kiitos ihana ohjaajamme Petra, että toit tämän ryhmän sekalaisia ammattilaisia ja amatöörejä yhteen tämän upean tekstin ja projektin äärelle. Kiitos kotijoukot, kannustajat, tukijat ja peltonaapurit. Kiitos katsojille, joille saimme aikaan saannoksemme leikkiä. Ja ennenkaikkea kiitos kanssa näyttelijät! En voisi olla enempää ylpeä jaksamisestanne, panostuksestanne ja meidän hienosta saavutuksestamme. Peer Gynt, we made it!

Teksti: Emilia Toivonen
Kuvat Mikko Saari