perjantai 2. lokakuuta 2015

Knut Pitkäjalan treenitunnelmia

Kävin viime perjantaina hieman kuvailemassa ja ihailemassa teatteriryhmä Pippurin työskentelyä Masalan nuorisoteatterilla. Marraskuussa on heidän ensimmäisen esityksensä -Knut Pitkäjalan aika päästä valloittamaan Masalan nuorisoteatterin lava.

Kun hiivin kesken treenien saliin tunnelma siellä on niin keskittynyt ettei tuloani edes huomata. Katselen  kuinka keskittyneesti ja innolla ryhmä tekee paraikaa erilaisia tanssi- ja liikeimprovisaatioharjoituksia näytelmän koreografin Milla Kuikan johdolla. Kaivan kameran esiin  ja yritän tallentaa kuviksi nuo hetket, kun koko ryhmä puhaltaa yhteen hiileen ja jokainen uskaltaa heittäytyä hienosti mukaan menoon. Kun tanssi- ja liikeimprovisaatiot on tehty aloitetaan kohtauksien treenaminen. Pääsen seuramaan parin ensimmäisen kohtauksen harjoittelua. Hienoa nähdä nuorien näyttelijänalkujen työskentelyä lavalla. Lopuksi otetaan vielä lisää tanssi- ja liikeimprovisaatio harjoituksia, jotka tiivistävät hyvin treenien innostuneen, energisen mutta silti hyvin keskittyneen tunnelman.

Jo sen perusteella mitä Pippuri-ryhmän treeneissä näin, voin sanoa, että tästä tulee varmasti jotain hienoa!




Täältä tulevat Pippurit!


- Julia Virtanen (toinen Knut Pitkäjalan tuottajista)