keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Kesää kuulostellessa


Vaikka Sylvin viimeiset aploodit kaikuvat vielä korvissa, on Ljusdalan sali jo tyhjä. Akselin pöytä ja kiikkustuoli on kannettu varastoon ja katsomokin purettu. Intensiivinen kevät on hiljalleen tässä ja kesä saa tulla.

Kevät on ollut monella tavalla jännittävä ja työntäyteinen. Lämpimät kiitokset Tintille ja Hannelelle tietenkin työstänne lasten kanssa, mutta myös meidän yhdistysläisten kanssa. Tinanpuiston kaava etenee hiljalleen tämän vuoden mittaan ja saa sitten nähdä missä me kesäteatteria tulevaisuudessa teemme.

Kaikki ryhmät ovat työstäneet omaa osaamistaan ja meillä alkaakin ollaa huippuryhmä klovneja talossa. Kirkkonummipäivillä klovnipartiot ovatkin liikkeelle, joten kannattaa tarkkailla mitä jäyniä ne keksivät. Koskaan ei voi tietää.

Kevät huipentui Minna Canthin Sylviin. Minua itseäni hämmästytti ja kosketti tunnelma, joka esityksissä lipui. Sylvin heräävä rakkaus, Viktorin mahdoton tilanne ja toisaalta Axelin suuri rakkaus herättivät jokaisessa katsojassa tunteita. Useammalla taisi olla kyyneeleet silmissä kotimatkalla. Kiitos kaikille näyttelijöille, tekniikan väelle (Tuomo, Elis, Atte, Siiri ja Johannes), puffan porukoille, tukijoukoille ja kaikille katsojille.

Ryhmät ovat nyt kesälomilla, mutta pistäkää kalentereihin lauantai 30.8., silloin olemme Kirkkonummipäivien alatorilla. Tervetuloa kaikki isot ja pienet klovnit mukaan!

Kuva: Tintti Rossi


Kiitos vielä kerran tästä keväästä ja oikein mukavaa kesää!

Kaisa Honkonen
puheenjohtaja
Masalan nuorisoteatterin kannatus ry