sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Pieniä, mutta Pippurisia

Teatterilla on täysi hälinä päällä, lavasteita roudataan, pukuja sovitellaan ja vuorosanoja kertaillaan. Kaikki alkaa olla valmista ensi-iltaa varten. Pian esirippu aukeaa jälleen Masalan nuorisoteatterilla ja lavalle pääsevät Pippuri-ryhmän nuoret näyttelijälupaukset. Heidän ensimmäisen esityksensä -Knut Pitkäjalan ensi-ilta on aivan kulman takana ja jännitys tiivistyy.

Kävin tiistaina seuraamassa Knut Pitkäjalan harjoituksia. Nyt mentiin läpi kohtauksia toisesta näytöksestä. Näyttelijät tekevät keskittyneesti ja innolla roolejaan lavalla ohjaaja Maija Laurin seuratessa ja ohjatessa. Kaikki alkaa hioutua paikoilleen ja sitä on hienoa saada katsella. Hymy nousee väkisinkin huulille ja  katson näyttelijöiden tekemistä niin innolla, että unohdan välillä täysin ottaa kuvia. Onneksi sain kuitenkin joitain otoksia tiistain harjoituksista:












Tätä esitystä ette halua jättää välistä!

-Julia Virtanen (Toinen Knut Pitkäjalan tuottajista)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti