Veri vetää – Ajatuksia Rakkaudesta ja teatterista

Sieltä se uhkaavasti ja viimeinkin lähenee: ensi-ilta. Alle kaksi viikko matkaa hetkeen, jota varten on tehty töitä puoli vuotta. Koko tänä aikana olemme keskustelleet ja pohtineet romanttista rakkautta sen eri muodoissa ja tarkoituksissa. Viime päivinä olen itsekseni miettinyt myös rakkauden oireita ja miten pelottavan lähelle ne osuvat teatteriharrastusta.

Ruoka ei tunnu oikein maistuvan ja alan pikku hiljaa epäillä alkavaa rytmihäiriötä sydämen epälyöntien takia. Onko syynä tunteet, ensi-illan jännittäminen vai tanssiharjoitukset. Öisin ei saa oikein nukuttua, koska ajatukset pyörivät koko ajan rekvisiitoissa, repliikeissä ja rohkeuden puutteessa. Läheisetkin ilmaisevat tyytymättömyytensä, koska vietät kaiken aikasi tuoreen ihastuksesi parissa. Ja kun vihdoin löydät aikaa ystävillesi, et kykene puhumaan mistään muusta, kuin rakkautesi kohteesta ja yrität saada heidät ymmärtämään typeriä sisäpiiri vitsejä.

Rakkauden ja teatteriproduktion ensi huuma on mukaansa tempaavaa, mutta kuherruskuukausi alkaa tosiaan olla ohi. Stressi, unenpuute, matkustaminen kodin, teatterin ja töiden tai koulun välissä, alkavat vähitellen painaa. Ryhmämme nuorimmilla on koulu-uransa isoimmat kokeet edessä ja vanhimpia huolettaa työtuntien vähyys ja vuokran maksu. Miten sovittaa arkielämä suuriin tunteisiin projektia kohtaan? Kärsiikö yhteishenki, kun ryhmäläisten vähemmän hyvät piirteet tulevat esille väsymyksen takia? Työelämään siirtymisen vuoksi teatteriharrastukseeni on tullut muutaman vuoden tauko ja alan pikku hiljaa ajatella, että aika on kullanut muistot menneistä projekteista.

Tällaisia pelkoja nousee mieleeni, kun työnantajan ja kotijoukkojen kärsivällisyys vähitellen loppuu. Mutta tiedän, että pelot ja ahdistus ovat ohi menevää. Kovan työn lopputulos alkaa jo näkyä helpottuneissa läpimenoissa ja toimivissa kohtauksissa. Vaikeudet ja niiden voittaminen myös tuovat ryhmäläiset lähemmäksi toisiaan. Ja aivan kuten rakkaudessakin, veren kuplinta vetää kohti teatteria uudestaan ja uudestaan.

Tervetuloa katsomaan mitä ryhmään ja produktioon rakastuminen on saanut aikaan!

- Emilia Toivonen (kuvat Emilia Toivonen)

Rakkautta ilmassa!

Ja näin se aika kiitää! Alle kolme viikkoa ensi­iltaan ja tahti vain kiristyy! Kohta saadaan taas julisteet jakoon ja ensimmäinen läpimenokin kummittelee jo nurkan takana. Kiirettä pitää mutta vielä olisi paljon tekemistä ja ratkaisemista. Jännitystä ja odotusta on siis Rakkauden tienoilta vaikka muille jakaa.

Enää ei ole pysähtymistä ja työryhmä lähestulkoon jo asuu Ljusdalassa. Tuoreessa muistissa ovat koko ryhmän lauluharjoitukset ja stemmojen opiskelu. Iso kiitos kuuluu musiikkiryhmälle, joka on jaksanut opettaa myös meitä vähemmän kokeneempia laulajia osumaan nuotilleen. Kaiken näyttelemisen lomassa lauluharjoitukset tuovat mukavaa vaihtelua ja virkistävät päivää kummasti. Sitten jaksaa taas astua lavalle. Senkin voi todeta, että kyllä meistä ääntä lähtee!

Kaiken kiireen keskellä tehdään myös kulisseissa töitä. Napsitaan promokuvia ja käydään läpi puvustusta. Yhdessä tekemisen meininki on vahva ja kaikki ainekset alkavat olla kasassa, nyt vain nokka kohti ensi­iltaa ja lähestyvää esityskautta. Työryhmässäkin voi jo huomata kevään energisen vaikutuksen. Jesh! Täällä me jo kolkutellaan. Kohta päästään taas irti!

- Katri
(kuvat ottanut Riina Riekkola)

Katrin tunnelmia Rakkauden tiimoilta

Hellou!

Kalenterit näyttävät jälleen kerran täysiltä kun Rakkauden treenikausi porskuttaa jo hyvää vauhtia eteenpäin. Mukaan mahtuu jälleen tuttuja kommelluksia ja kömmähdyksiä sekä uusia haasteita kun työryhmäläiset saapuvat kukin suunnaltaan kohti edessä olevia harkkoja.

Takit naulakkoon, eväät jääkaappiin ja jos on aikaa niin pieni kahvihetki. Vaihdetaan kuulumisia, nauretaan porukassa ja kerrataan vielä hieman vuorosanoja ennen harkkojen alkamista. Seuraavaksi vuoron saakin jo alkulämppä, jonka jälkeen mahdollisuus törmätä vesipulloja tavoitteleviin työryhmäläisiin kasvaa merkittävästi. Päivä on tosin tässä vaiheessa vasta alkamassa. Varsinaiseen treenaamiseen kuuluu tekstin työstämistä, kohtausten rakentamista, oman vuoron odottamista, pokan pitämistä lavalla sekä uusien ideoiden kokeilemista mm. improilun kautta. Lavalla nähdään kuitenkin jo työn tuloksia roolihahmoista rekvisiittaan. Lisäksi työryhmän sisällä itsenäisesti työskentelevä musiikkiryhmä tekee aktiivisesti musiikkia ja sanoituksia. Työn tuohussa aika kuluu nopeasti ja ennen kuin huomaakaan on päivä vaihtunut illaksi.

Kohtauksia treenataan niin viikolla kuin viikonloppuisinkin. Rakkaudessa olevien eri osien sovittaminen luo työryhmälle sopivaa haastetta ja vaatii keskittymiskykyä. Tekemistä siis totisesti riittää mutta onneksi vastapainona saa viettää aikaa työryhmäläisten parissa. Ensi-­iltakin tuntuu vielä hieman kaukaiselta, mutta kyllä tässä kohti kevättä jo kaasutellaan!

-Katri

Värejä, ääntä ja hiekan rapinaa 20.-21.9

Masalan nuorisoteatterilla järjestettiin teatteritekniikan jatkokurssi Immanuel Paxin johdolla. Jatkokurssin tarkoituksena oli laajentaa alkeiskurssin tietoja, joka oli viikkoa aiemmin, ja muistuttaa tekniikkaa jo tehneitä miten homma toimii. Ensimmäisenä päivänä keskityimme valoihin. Minulle, jonka tekniikkahommista oli jo hyvän aikaa, kurssi oli loistavaa kertausta. Tutustuimme syvemmin valopöydän toimintaan ja pääsimme kokeilemaan valotilanteiden luomista itse kytketyillä valopöydillä, loimme esimerkiksi upeita värejä LED-lampuilla. Tämä päivä keskittyi vahvasti valopöytään, mutta sitä tarvitsimme eniten.

Toisena päivänä vuorossa oli äänitekniikka. Tehtävänä ennen ruokataukoa oli kasata toimiva bändisetti, joten johtojen kytkennän ja mikrofonien laittamisen lisäksi osaamme nyt koota esim. rumpusetin. Toki äänentoistoa piti kokeilla ja pienestä viisi minuuttia kestäneestä bändistämme on kuvamateriaaliakin. Tauon jälkeen harjoittelimme nauhoittamista tehden kuunnelman näytelmästä. Pihalta haettiin hiekkaa ja lehtiä taustaäänien tekemiseen ja käsikirjoituksesta luettiin vuorosanat. Sitä oli mielettömän hauskaa tehdä! Kurssin lopuksi järjestelimme jo liian pitkään lojuneet lamput omille paikoilleen(jes!). 

Kurssi oli todella hauska ja äärimmäisen hyödyllinen. Minulle tuli uudestaan varma olo teatteritekniikan tekemisestä, enkä usko että olen ainoa. Kiitos Impulle niin jatko-, kuin alkeiskurssista, olit loistava apukokki ja opettaja!




- Riina Riekkola

Valokeilassa Immanuel Pax

1. Mikä sai sinut kiinnostumaan äänistä ja valoista?

Ehkäpä tässäkin kävi niin, että tilaisuus teki varkaan. Peruskouluaikana tehtiin paljon näytelmiä ja esityksiä ja niiden kautta tarjoutui tilaisuus päästä tekemään. Ehdottomana bonuksena oli se, että sain muun opetuksen aikana olla koulun juhlasalissa kaikessa rauhassa itsekseni puuhastelemassa valojen ja äänten kanssa samalla kun luokkakaverit hikoilivat äidinkielen tunnilla. Juurikaan ketkään muut koulussa (edes opettajat) eivät osanneet käyttää laitteita, joten poissaoloihini suhtauduttiin hyvin suopeasti. Se miten tästä tuli minulle ammatti oli täys vahinko. Samaan tapaan kuin huippu-urheilijaksi päädytään vain siten, että harrastetaan jotain lajia ja yht’äkkiä huomataan olevansa hyvä siinä.

2. Milloin ja missä teit ensimmäistä kertaa itse ääni/valojuttuja?

Yläasteella koulujutuissa olin ensimmäistä kertaa tekemässä valoja. Tarpeeksi kauan kun norkoilin juhlasalissa niin tarjoutui tilaisuus “laittaa vähä jotain valoja päälle”. Hyvin nopeasti sen jälkeen sana lähti leviämään opettajien keskuudessa ja sain olla ihan kaikissa mahdollisissa juhlissa ja esityksissä mukana. Kannattaa olla hyvissä väleissä erityisesti musamaikkojen kanssa :)
    

3. Mikä äänissä ja valoissa on parasta?

Minulle tärkeää tässä alassa on tietynlainen käsityöläisyys. Ei välttämättä tarvitse tietää etukäteen lainkaan miten jonkun kohtauksen tai tilanteen aikoo toteuttaa, vaan kaikki ratkeaa lopulta kokeilemalla. Toki täytyy tietää mitä lavalla haluaa nähdä ja mihiin juuri tässä kohtauksessa halutaan keskittyä, mutta käytännön ratkaisut selviää aina vasta kokeilemalla. Lamppujen ja mikrofonien käyttäytymisen tunteminen nopeuttaa työtä kun osaa etukäteen aavistella lopputulosta, mutta niin kauan kun on aikaa ja intoa kokeilla, ei tarvita osaamista. Samasta on kysymys näillä tulevilla kursseilla. Painetaan tuota nappia ja kokeillaan mitä tapahtuu…

4. Hienoin kokemus

Kaikissa esityksissä – varsinkin omissa – hienoin kokemus on se kun viimeisen kohtauksen jälkeen valot pimenee ja koko sali pidättää hengitystään ja odottaa taputusten alkamista. Parhammillaan siinä voi kestää minuutteja.
     

5. Mitä odotat kurssilta?

Odotan itseltäni ja kurssilaisilta intoa ja uusia oivalluksia. Olen varma, että itsekin tulen oppimaan uusia asioita. Toivon että kurssilaiset uskaltavat kysyä kaikki mahdolliset ja mahdottomat kysymykset mitä mieleen juolahtaa ja toivon tietysti että osaan ainakin jollain tapaa vastata niihin. Tiedän ettei kurssilla tulla hautautumaan piuhojen ja teknisten sanojen alle, vaan tärkeimpänä sisältönä tilaisuus kokeilla valon ja äänen mahdollisuuksia näyttämöllä.

Kesää kuulostellessa

Vaikka Sylvin viimeiset aploodit kaikuvat vielä korvissa, on Ljusdalan sali jo tyhjä. Akselin pöytä ja kiikkustuoli on kannettu varastoon ja katsomokin purettu. Intensiivinen kevät on hiljalleen tässä ja kesä saa tulla.

Kevät on ollut monella tavalla jännittävä ja työntäyteinen. Lämpimät kiitokset Tintille ja Hannelelle tietenkin työstänne lasten kanssa, mutta myös meidän yhdistysläisten kanssa. Tinanpuiston kaava etenee hiljalleen tämän vuoden mittaan ja saa sitten nähdä missä me kesäteatteria tulevaisuudessa teemme.

Kaikki ryhmät ovat työstäneet omaa osaamistaan ja meillä alkaakin ollaa huippuryhmä klovneja talossa. Kirkkonummipäivillä klovnipartiot ovatkin liikkeelle, joten kannattaa tarkkailla mitä jäyniä ne keksivät. Koskaan ei voi tietää.

Kevät huipentui Minna Canthin Sylviin. Minua itseäni hämmästytti ja kosketti tunnelma, joka esityksissä lipui. Sylvin heräävä rakkaus, Viktorin mahdoton tilanne ja toisaalta Axelin suuri rakkaus herättivät jokaisessa katsojassa tunteita. Useammalla taisi olla kyyneeleet silmissä kotimatkalla. Kiitos kaikille näyttelijöille, tekniikan väelle (Tuomo, Elis, Atte, Siiri ja Johannes), puffan porukoille, tukijoukoille ja kaikille katsojille.

Ryhmät ovat nyt kesälomilla, mutta pistäkää kalentereihin lauantai 30.8., silloin olemme Kirkkonummipäivien alatorilla. Tervetuloa kaikki isot ja pienet klovnit mukaan!

Kuva: Tintti Rossi

Kiitos vielä kerran tästä keväästä ja oikein mukavaa kesää!

Kaisa Honkonen
puheenjohtaja
Masalan nuorisoteatterin kannatus ry

Minna Canth - elämää

Minna Canth (1844-1897)

   Kirjailija, lehtinainen, yhteiskunnallinen vaikuttaja, uusien kansainvälisten kulttuuri virtausten välittäjä ja taiteilija Minna Canth, tyttönimeltään Ulrika Wilhelmina Johnson syntyi Tampereella 19.3.1844 puuvillatehtaan mestarin tyttärenä.   

   Vuonna 1853 Minnan isä, Gustaf Vilhelm Johnson muutti perheineen Kuopioon hoitamaan Finlaysonin puuvillatehtaan tänne perustamaa Tampereen Lankakauppaa. 

   Canth kävi Kuopiossa kahta valmistavaa koulua sekä ruotsinkielistä tyttökoulua, joka oli perustettu Snellmanin aloitteesta työläisperheen tytöille.  Syksyllä 1863 hän pääsi ensimmäisten naisopiskelijoiden joukkoon aloittamaan opiskelun juuri perustettuun Jyväskylän seminaariin. 

  Opinnot kuitenkin keskeytyivät syksyllä 1865, jolloin hän solmi avioliiton seminaarin luonnontieteen opettajan Johan Ferdinand Canthin kanssa, jonka kanssa heille syntyi kaikkiaan seitsemän lasta.

   Lehtori Canthin myötä Minna- rouva pääsi mukaan lehtityöhön ja otti kirjailija uransa ensi askelia. 1870- luvun alkupuolella Minna ryhtyi toimittamaan Keski-Suomi nimistä sanomalehteä, jossa hän keskittyi erityisesti raittius- ja naiskysymyksiin. Canthit joutivat kuitenkin luopumaan työstään lehden toimituksessa Minna-rouvan siekailemattomien kannanottojen vuoksi.  Pari vuotta myöhemmin Jyväskylään perustettiin Päijänne niminen lehti, jossa hän julkaisi mm. novellejaan ja kertomuksiaan nimimerkillä Wilja.

   Vuonna 1879 Minna koki kovan iskun kun tämän mies yllättäen kuoli. Hän muutti maaliskuussa 1880 lapsineen Kuopioon ja asettui asumaan lapsuudenkotiinsa, jossa äiti ja veli asuivat ja hoitivat kauppaliikettä isän kuoltua vuonna 1877.

     Minna Canthin kodista Kuopiossa tuli tärkeä kokoontumis- ja keskustelupaikka nuorelle älymystölle ja nouseville taiteellisille lahjakkuuksille kuten Brofeldtin, Järnefeltin, Erkon ja Aspin nuorisolle ystävineen. Ajan keskeisistä kirjailijoista ja taiteilijoista monet vierailivat Minna Canthin luona, muun muassa Kaarlo ja Emilie Bergbom, Jean Sibelius, Akseli Gallen-Kallela, Halosen taiteilijasuvun jäsenet ja Matti Kurikka. Minna Canth kokosi ympärilleen myös yhteiskunnalliseen keskusteluun aktiivisesti osallistuneita kuopiolaisia naisia, joita olivat mm. Betty Ingman, Lydia Herckman ja Elisabeth Järnefelt.

 Minna Canth oli selvimpiä realismin edustajia ajallaan ja tarttui teoksissaan useisiin yhteiskunnan epäkohtiin eikä empinyt esittää radikaaleja ajatuksiakaan. Näytelmissään Työmiehen vaimo (1885) ja Kovan onnen lapsia (1888) kirjailija arvosteli suorasukaisesti yhteiskunnallisia epäkohtia, samoin monissa novelleissaan ja pienoisromaaneissaan. Canthin teoksia seurasivat Työmiehen vaimon ilmestymisestä alkaen koko 1800-luvun ajan kiihkeät kirjasodat ja suoranainen ajojahti, jota vanhoilliset piirit niin fennomaanien kuin kirkonkin taholla pitivät yllä.

  Canthin 1880-luvun tuotannosta kaivautuminen yhteiskunnan psyyken rakenteisiin näkyy varsinkin pienoisromaaneista Hanna (1886), Salakari (1887) ja Lain mukaan (1889). Näytelmän Kovan onnen lapsia (1888) vallankumoukselliset ja anarkistiset ajatukset nostivat paheksunnan myrskyn. Samalla jäi huomaamatta, miten tärkeässä asemassa tässä teoksessa niin kuin Canthin tuotannossa yleensäkin on syyllisyyden teema.

   Teoksissa Agnes (1892) ja Sylvi (1893) draaman ja ihmiskuvauksen painopiste on kokonaan niillä mielen alueilla, joilta ovat peräisin sokea intohimo ja julmuus.

Canthin tunnetuimmat näytelmät Papin perhe (1891) ja Anna Liisa (1895) ovat näytelmiä sovinnosta. Poliittiset ristiriidat ja taistelu vallasta voitetaan, ja ne sulavat näytelmän ydinrepliikkiin, jonka mukaan rakkaus on suurin elämänarvo. 

  Canthin lukija tavoittaa hänen näytelmistään ja proosateoksistaan jotakin taiteellisesti hyvin vahvaa ja pysyvää. Se on sarja naisten mielen kuvia: Hanna - nuoren naisen seksuaalisuuden heräämisen ja haavoittumisen kuvaus - , Alma Karell, Liisi, Sylvi, Anna Liisa; kaikissa mielen levoton häkkilintu, vapauden ja rakkauden kaipaus, syyllisyyden ahdistus.

   Minna Canthia monet luonnehtivat iloiseksi ja voimakastahtoiseksi naiseksi, mutta tämä kärsi ankarasti yksinäisyydestä. Minna Canth kuoli toukokuun 12. päivänä, Snellmanin päivänä, vuonna 1897 vain 53-vuotiaana sydänkohtaukseen. Hänet haudattiin Kuopion Isolle hautausmaalle.

Minna Canth oli ensimmäinen merkittävä näytelmäkirjailija Aleksis Kiven jälkeen ja ensimmäinen suomalainen sanomalehtinainen. Häntä pidetään myös ensimmäisenä nykysuomalaisena kirjailijana.  

 Canthin omat elämänvaiheet johtivat hänet tarkkailemaan elämää ja sen ilmiöitä realistisesti ja yhteiskuntakriittisesti naisnäkökulmasta. Hän julkaisi kymmenen näytelmää, seitsemän pitkää novellia, kertomuksia sekä lehtiartikkeleita ja puheita.

   Minna Canthille on pystytetty patsaita jokaiseen kaupunkiin, jossa hän on asunut. Hänen mukaansa 

on myös nimetty katuja, rakennuksia ja kilpailuja. Vaikka Minna Canth on kuollut, hänen uhrauksensa ei tule unohtumaan. Canth sai haluamansa ja voi levätä rauhassa.

- Sini Handolin

Lähteet:

Klassikkogalleria
http://www.helsinki.fi/sukupuolentutkimus/klassikkogalleria/canth/

Biografiakeskus
http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/2816/

YLE
http://oppiminen.yle.fi/juhlapaivat/minna-canthin-paiva-tasa-arvon-paiva-193

Minna canthin elämä
http://minnacanth.kuopio.fi/canth/default.htm

Wikipedia
http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Minna_Canth

Suomen suuri tietosanakirja
Minna Canth