maanantai 20. lokakuuta 2014

Värejä, ääntä ja hiekan rapinaa 20.-21.9

Masalan nuorisoteatterilla järjestettiin teatteritekniikan jatkokurssi Immanuel Paxin johdolla. Jatkokurssin tarkoituksena oli laajentaa alkeiskurssin tietoja, joka oli viikkoa aiemmin, ja muistuttaa tekniikkaa jo tehneitä miten homma toimii. Ensimmäisenä päivänä keskityimme valoihin. Minulle, jonka tekniikkahommista oli jo hyvän aikaa, kurssi oli loistavaa kertausta. Tutustuimme syvemmin valopöydän toimintaan ja pääsimme kokeilemaan valotilanteiden luomista itse kytketyillä valopöydillä, loimme esimerkiksi upeita värejä LED-lampuilla. Tämä päivä keskittyi vahvasti valopöytään, mutta sitä tarvitsimme eniten.

 Toisena päivänä vuorossa oli äänitekniikka. Tehtävänä ennen ruokataukoa oli kasata toimiva bändisetti, joten johtojen kytkennän ja mikrofonien laittamisen lisäksi osaamme nyt koota esim. rumpusetin. Toki äänentoistoa piti kokeilla ja pienestä viisi minuuttia kestäneestä bändistämme on kuvamateriaaliakin. Tauon jälkeen harjoittelimme nauhoittamista tehden kuunnelman näytelmästä. Pihalta haettiin hiekkaa ja lehtiä taustaäänien tekemiseen ja käsikirjoituksesta luettiin vuorosanat. Sitä oli mielettömän hauskaa tehdä! Kurssin lopuksi järjestelimme jo liian pitkään lojuneet lamput omille paikoilleen(jes!). 

 Kurssi oli todella hauska ja äärimmäisen hyödyllinen. Minulle tuli uudestaan varma olo teatteritekniikan tekemisestä, enkä usko että olen ainoa. Kiitos Impulle niin jatko-, kuin alkeiskurssista, olit loistava apukokki ja opettaja!


- Riina Riekkola
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

maanantai 8. syyskuuta 2014

Valokeilassa Immanuel Pax



1. Mikä sai sinut kiinnostumaan äänistä ja valoista?

Ehkäpä tässäkin kävi niin, että tilaisuus teki varkaan. Peruskouluaikana tehtiin paljon näytelmiä ja esityksiä ja niiden kautta tarjoutui tilaisuus päästä tekemään. Ehdottomana bonuksena oli se, että sain muun opetuksen aikana olla koulun juhlasalissa kaikessa rauhassa itsekseni puuhastelemassa valojen ja äänten kanssa samalla kun luokkakaverit hikoilivat äidinkielen tunnilla. Juurikaan ketkään muut koulussa (edes opettajat) eivät osanneet käyttää laitteita, joten poissaoloihini suhtauduttiin hyvin suopeasti. Se miten tästä tuli minulle ammatti oli täys vahinko. Samaan tapaan kuin huippu-urheilijaksi päädytään vain siten, että harrastetaan jotain lajia ja yht’äkkiä huomataan olevansa hyvä siinä.


2. Milloin ja missä teit ensimmäistä kertaa itse ääni/valojuttuja?

Yläasteella koulujutuissa olin ensimmäistä kertaa tekemässä valoja. Tarpeeksi kauan kun norkoilin juhlasalissa niin tarjoutui tilaisuus “laittaa vähä jotain valoja päälle”. Hyvin nopeasti sen jälkeen sana lähti leviämään opettajien keskuudessa ja sain olla ihan kaikissa mahdollisissa juhlissa ja esityksissä mukana. Kannattaa olla hyvissä väleissä erityisesti musamaikkojen kanssa :)
    
3. Mikä äänissä ja valoissa on parasta?

Minulle tärkeää tässä alassa on tietynlainen käsityöläisyys. Ei välttämättä tarvitse tietää etukäteen lainkaan miten jonkun kohtauksen tai tilanteen aikoo toteuttaa, vaan kaikki ratkeaa lopulta kokeilemalla. Toki täytyy tietää mitä lavalla haluaa nähdä ja mihiin juuri tässä kohtauksessa halutaan keskittyä, mutta käytännön ratkaisut selviää aina vasta kokeilemalla. Lamppujen ja mikrofonien käyttäytymisen tunteminen nopeuttaa työtä kun osaa etukäteen aavistella lopputulosta, mutta niin kauan kun on aikaa ja intoa kokeilla, ei tarvita osaamista. Samasta on kysymys näillä tulevilla kursseilla. Painetaan tuota nappia ja kokeillaan mitä tapahtuu…

4. Hienoin kokemus

Kaikissa esityksissä – varsinkin omissa – hienoin kokemus on se kun viimeisen kohtauksen jälkeen valot pimenee ja koko sali pidättää hengitystään ja odottaa taputusten alkamista. Parhammillaan siinä voi kestää minuutteja.
     
5. Mitä odotat kurssilta?

Odotan itseltäni ja kurssilaisilta intoa ja uusia oivalluksia. Olen varma, että itsekin tulen oppimaan uusia asioita. Toivon että kurssilaiset uskaltavat kysyä kaikki mahdolliset ja mahdottomat kysymykset mitä mieleen juolahtaa ja toivon tietysti että osaan ainakin jollain tapaa vastata niihin. Tiedän ettei kurssilla tulla hautautumaan piuhojen ja teknisten sanojen alle, vaan tärkeimpänä sisältönä tilaisuus kokeilla valon ja äänen mahdollisuuksia näyttämöllä.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Kesää kuulostellessa


Vaikka Sylvin viimeiset aploodit kaikuvat vielä korvissa, on Ljusdalan sali jo tyhjä. Akselin pöytä ja kiikkustuoli on kannettu varastoon ja katsomokin purettu. Intensiivinen kevät on hiljalleen tässä ja kesä saa tulla.

Kevät on ollut monella tavalla jännittävä ja työntäyteinen. Lämpimät kiitokset Tintille ja Hannelelle tietenkin työstänne lasten kanssa, mutta myös meidän yhdistysläisten kanssa. Tinanpuiston kaava etenee hiljalleen tämän vuoden mittaan ja saa sitten nähdä missä me kesäteatteria tulevaisuudessa teemme.

Kaikki ryhmät ovat työstäneet omaa osaamistaan ja meillä alkaakin ollaa huippuryhmä klovneja talossa. Kirkkonummipäivillä klovnipartiot ovatkin liikkeelle, joten kannattaa tarkkailla mitä jäyniä ne keksivät. Koskaan ei voi tietää.

Kevät huipentui Minna Canthin Sylviin. Minua itseäni hämmästytti ja kosketti tunnelma, joka esityksissä lipui. Sylvin heräävä rakkaus, Viktorin mahdoton tilanne ja toisaalta Axelin suuri rakkaus herättivät jokaisessa katsojassa tunteita. Useammalla taisi olla kyyneeleet silmissä kotimatkalla. Kiitos kaikille näyttelijöille, tekniikan väelle (Tuomo, Elis, Atte, Siiri ja Johannes), puffan porukoille, tukijoukoille ja kaikille katsojille.

Ryhmät ovat nyt kesälomilla, mutta pistäkää kalentereihin lauantai 30.8., silloin olemme Kirkkonummipäivien alatorilla. Tervetuloa kaikki isot ja pienet klovnit mukaan!

Kuva: Tintti Rossi


Kiitos vielä kerran tästä keväästä ja oikein mukavaa kesää!

Kaisa Honkonen
puheenjohtaja
Masalan nuorisoteatterin kannatus ry
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

perjantai 16. toukokuuta 2014

Minna Canth - elämää



Minna Canth (1844-1897)

   Kirjailija, lehtinainen, yhteiskunnallinen vaikuttaja, uusien kansainvälisten kulttuuri virtausten välittäjä ja taiteilija Minna Canth, tyttönimeltään Ulrika Wilhelmina Johnson syntyi Tampereella 19.3.1844 puuvillatehtaan mestarin tyttärenä.   

   Vuonna 1853 Minnan isä, Gustaf Vilhelm Johnson muutti perheineen Kuopioon hoitamaan Finlaysonin puuvillatehtaan tänne perustamaa Tampereen Lankakauppaa. 

   Canth kävi Kuopiossa kahta valmistavaa koulua sekä ruotsinkielistä tyttökoulua, joka oli perustettu Snellmanin aloitteesta työläisperheen tytöille.  Syksyllä 1863 hän pääsi ensimmäisten naisopiskelijoiden joukkoon aloittamaan opiskelun juuri perustettuun Jyväskylän seminaariin. 

  Opinnot kuitenkin keskeytyivät syksyllä 1865, jolloin hän solmi avioliiton seminaarin luonnontieteen opettajan Johan Ferdinand Canthin kanssa, jonka kanssa heille syntyi kaikkiaan seitsemän lasta.

   Lehtori Canthin myötä Minna- rouva pääsi mukaan lehtityöhön ja otti kirjailija uransa ensi askelia. 1870- luvun alkupuolella Minna ryhtyi toimittamaan Keski-Suomi nimistä sanomalehteä, jossa hän keskittyi erityisesti raittius- ja naiskysymyksiin. Canthit joutivat kuitenkin luopumaan työstään lehden toimituksessa Minna-rouvan siekailemattomien kannanottojen vuoksi.  Pari vuotta myöhemmin Jyväskylään perustettiin Päijänne niminen lehti, jossa hän julkaisi mm. novellejaan ja kertomuksiaan nimimerkillä Wilja.

   Vuonna 1879 Minna koki kovan iskun kun tämän mies yllättäen kuoli. Hän muutti maaliskuussa 1880 lapsineen Kuopioon ja asettui asumaan lapsuudenkotiinsa, jossa äiti ja veli asuivat ja hoitivat kauppaliikettä isän kuoltua vuonna 1877.

     Minna Canthin kodista Kuopiossa tuli tärkeä kokoontumis- ja keskustelupaikka nuorelle älymystölle ja nouseville taiteellisille lahjakkuuksille kuten Brofeldtin, Järnefeltin, Erkon ja Aspin nuorisolle ystävineen. Ajan keskeisistä kirjailijoista ja taiteilijoista monet vierailivat Minna Canthin luona, muun muassa Kaarlo ja Emilie Bergbom, Jean Sibelius, Akseli Gallen-Kallela, Halosen taiteilijasuvun jäsenet ja Matti Kurikka. Minna Canth kokosi ympärilleen myös yhteiskunnalliseen keskusteluun aktiivisesti osallistuneita kuopiolaisia naisia, joita olivat mm. Betty Ingman, Lydia Herckman ja Elisabeth Järnefelt.

 Minna Canth oli selvimpiä realismin edustajia ajallaan ja tarttui teoksissaan useisiin yhteiskunnan epäkohtiin eikä empinyt esittää radikaaleja ajatuksiakaan. Näytelmissään Työmiehen vaimo (1885) ja Kovan onnen lapsia (1888) kirjailija arvosteli suorasukaisesti yhteiskunnallisia epäkohtia, samoin monissa novelleissaan ja pienoisromaaneissaan. Canthin teoksia seurasivat Työmiehen vaimon ilmestymisestä alkaen koko 1800-luvun ajan kiihkeät kirjasodat ja suoranainen ajojahti, jota vanhoilliset piirit niin fennomaanien kuin kirkonkin taholla pitivät yllä.

  Canthin 1880-luvun tuotannosta kaivautuminen yhteiskunnan psyyken rakenteisiin näkyy varsinkin pienoisromaaneista Hanna (1886), Salakari (1887) ja Lain mukaan (1889). Näytelmän Kovan onnen lapsia (1888) vallankumoukselliset ja anarkistiset ajatukset nostivat paheksunnan myrskyn. Samalla jäi huomaamatta, miten tärkeässä asemassa tässä teoksessa niin kuin Canthin tuotannossa yleensäkin on syyllisyyden teema.

   Teoksissa Agnes (1892) ja Sylvi (1893) draaman ja ihmiskuvauksen painopiste on kokonaan niillä mielen alueilla, joilta ovat peräisin sokea intohimo ja julmuus.
Canthin tunnetuimmat näytelmät Papin perhe (1891) ja Anna Liisa (1895) ovat näytelmiä sovinnosta. Poliittiset ristiriidat ja taistelu vallasta voitetaan, ja ne sulavat näytelmän ydinrepliikkiin, jonka mukaan rakkaus on suurin elämänarvo. 

  Canthin lukija tavoittaa hänen näytelmistään ja proosateoksistaan jotakin taiteellisesti hyvin vahvaa ja pysyvää. Se on sarja naisten mielen kuvia: Hanna - nuoren naisen seksuaalisuuden heräämisen ja haavoittumisen kuvaus - , Alma Karell, Liisi, Sylvi, Anna Liisa; kaikissa mielen levoton häkkilintu, vapauden ja rakkauden kaipaus, syyllisyyden ahdistus.

   Minna Canthia monet luonnehtivat iloiseksi ja voimakastahtoiseksi naiseksi, mutta tämä kärsi ankarasti yksinäisyydestä. Minna Canth kuoli toukokuun 12. päivänä, Snellmanin päivänä, vuonna 1897 vain 53-vuotiaana sydänkohtaukseen. Hänet haudattiin Kuopion Isolle hautausmaalle.

Minna Canth oli ensimmäinen merkittävä näytelmäkirjailija Aleksis Kiven jälkeen ja ensimmäinen suomalainen sanomalehtinainen. Häntä pidetään myös ensimmäisenä nykysuomalaisena kirjailijana.  

 Canthin omat elämänvaiheet johtivat hänet tarkkailemaan elämää ja sen ilmiöitä realistisesti ja yhteiskuntakriittisesti naisnäkökulmasta. Hän julkaisi kymmenen näytelmää, seitsemän pitkää novellia, kertomuksia sekä lehtiartikkeleita ja puheita.

   Minna Canthille on pystytetty patsaita jokaiseen kaupunkiin, jossa hän on asunut. Hänen mukaansa 
on myös nimetty katuja, rakennuksia ja kilpailuja. Vaikka Minna Canth on kuollut, hänen uhrauksensa ei tule unohtumaan. Canth sai haluamansa ja voi levätä rauhassa.

- Sini Handolin





Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tilaa: Blogitekstit (Atom)