torstai 10. toukokuuta 2012

Tokio-Milano-Masala ohi on fiilikset

Se oli nyt tämä sitten tässä, ei koskaan enää tätä juttua eikä tällä porukalla. Mutta jonkin asian on kai aina vaan päätyttävä jotta jokin uusi voisi alkaa.

Onpa kummallista, kun yhtäkkiä kuulumisia ei voikkaan enää vaihtaa harjoitusten ja esitysten lomassa koko porukan kanssa, ”missä kaikki oikein on?” Toisaalta olo on hyvä ja helpottunut, jotain on saatu kunnialla valmiiksi ja saatettu loppuun.

Siitä olen ihan varma, että jokainen meistä ryhmäläisistä on saanut tästä produktiosta niin sanotusti evästä itselleen tulevaa varten. On ollut myös jotenkin niin yllättävää miten vielä syksyn alussa niin rikkonaiselta tuntunut porukka ryhmäytyikin näin tiiviiksi kevään myötä. On ollut ilo olla tässä jutussa mukana.

Mitäpä sen enempää tähän enää sanomaan, iso kiitos koko meidän työryhmälle, kiitos Johanna, Stefan, Johannes , Joonas, Leevi, Aurora, Aino, Teresa, Ira, Joonatan, Maria, Eeva-Liisa, Karoliina, Saara ja Enni, kiitos parhaat valo- ja äänimiehet Jussi ja Riina, kiitos kaikki kivat muut teatterilaiset jotka puffasitte meitä ja Inkalle ja Impulle myös kiitos ja ennen kaikkea THÄNX LAURI DÄÄD!
Nokka kohti uusia haasteita jälleen yhtä kokemusta rikkaampana!
T: Pauliina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti