tiistai 29. tammikuuta 2013

Kartanoteatterin kanssa suuria suunnitelmia

Tehdään yhdessä kulttuurikalenteri Kirkkonummelle! Mitä järkeä on tilanteessa, että meillä on hienoja esityksiä eri puolilla kuntaa, niistä tiedotetaankin aika laajasti, mutta silti tuntuu, ettei sana tavoita. Kartanoteatterin ja Masalan nuorisoteatterin kannatusyhdistyksen hallituslaiset istuivat pohtimaan asiaa Ljusdalassa 25.01.2013.

Kokous oli niin innostava, etten meinannut saada unta koko yönä. Naurun ja ideoinnin keskellä koko ajan suunniteltiin kuinka voisimme toisiamme auttaa ja saada katsomot täyteen. Yksi konkreettinen ratkaisu oli osallistua flyerien ja julisteiden jakoon. Kartonoteatterilaiset pystyvät helposti tiedottamaan Masalan esityksistä Veikkolassa ja toisin päin.

Tuliaisia   (kuva Tintti Rossi)


Tärkein ajatus eli yhteinen kulttuurikalenteri, voisi palvella kirkkonummelaista kulttuurikenttää. Nyt on aika yhdistää voimat ja näyttää kuinka laajaa osaamista meillä kunnassa ihan oikeasti on. Millainen kalenterista tulee, ratkeaa sen mukaan ketkä kaikki lähtevät mukaan, mutta kyllä me nyt jonkinlainen läpyskä aikaan saadaan. Kirkkonummi ei ole pelkkä nukkumalähiö, vaan aktiivinen kunta myön kulttuurin saralla.

Kiitos Kartanoteatterille vierailusta! Oli voimaannuttavaa tavata ja jakaa arkea.
- Kaisa Honkonen-Ratinen

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti