tiistai 30. huhtikuuta 2013

Tanssia, naurua ja iloista mieltä Sointula-iltamissa

Loppuunmyydyissä Sointula-iltamissa Heikkilän Ljunghedassa saatiin vatsat kipeiksi nauramisesta ja jalat väsyneiksi tanssimisesta. Ja iloinen mieli monelle varmasti pitkäksi aikaa.

Kuva: Timo Blomqvist
Perjantaina 19.4. vietettiin ilontäyteiset ja ikimuistoiset iltamat tarkoituksena kerätä rahaa Kanadan Sointulaan matkaavalle Sointula-näytelmälle. Heikkilän ilta pulppuili innostusta ja odotusta, kun luvassa oli hienoja esiintyjiä ja herkullisia eväitä. Illan huikeana juontajana toimi näyttelijä Taisto Oksanen ja heti alkuun hän saikin paikalle tervehdystä pitämään itse arvovaltaisen ”Paavo Väyrysen” (Jussi Puhakka). Paavo oli kovasti innoissaan projektista ja lupasi ottaa osansa kerättävistä rahoista ja lähteä tanhuryhmänsä kanssa mukaan matkalle Sointulaan. Jo tässä vaiheessa yleisön silmät kiilsivät naurun kyyneleistä ja kippuraisia asentoja nähtiin monella.

Illan pääesiintyjät Pedro Hietanen ja Tapio Liinoja eivät varmasti jättäneet liikuttamatta ainuttakaan ihmistä yleisössä. Duon ohjelmaan kuului iskelmiä eri vuosikymmeniltä ja leppoisaa jutustelua sekä keskenään että yleisön kanssa. Ruotsinkielinen Camilla yleisöstä sai aivan erityistä huomiota, kun ohjelmistossa oli myös toisella kotimaisella kielellä esitettyä musiikkia. Camilla kirvoitti duon jopa jutustelemaan ruotsin kielellä ja Tapio piti huolen, että Camillalle tarjottiin myös loppuesityksen ajan tulkkausta esityksen kulusta. Hauskaa komiikkaa syntyi myös sattumalta, kun Tapion pyytämän baarijakkaran sijaan Ljunghedan keittiöstä löytyi vain ihan tavallinen jakkara. Se kelpasi paremman puutteessa ja tämän jälkeen laulu lypsämisestä tuntui aivan erityisen huvittavalta.

Illan päätti Sointula-ryhmän oma tanssiorkesteri ”Matti Kurikan luomispäivät”. Alkujännityksen hälvennettyä tanssilattia oli täynnä innokkaita tanssijoita ja iltaa jatkettiin jopa yli aikataulujen.

Kuva: Timo Blomqvist


Sointula-iltamat oli todellinen menestys ja osoitus yhdessä tehdyn työn voimasta. Paikalla olleilta ihmisiltä saatiin erittäin hyvää palautetta ja me Sointulaan lähtijät olemme todella kiitollisia paikalla olleelle ihanalle yleisölle.

Hyvää vappua kaikille ja näkemisiin kesän esityksissä!

- Maija Huuskonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti