maanantai 2. helmikuuta 2015

Katrin tunnelmia Rakkauden tiimoilta



Hellou!

Kalenterit näyttävät jälleen kerran täysiltä kun Rakkauden treenikausi porskuttaa jo hyvää vauhtia eteenpäin. Mukaan mahtuu jälleen tuttuja kommelluksia ja kömmähdyksiä sekä uusia haasteita kun työryhmäläiset saapuvat kukin suunnaltaan kohti edessä olevia harkkoja.





Takit naulakkoon, eväät jääkaappiin ja jos on aikaa niin pieni kahvihetki. Vaihdetaan kuulumisia, nauretaan porukassa ja kerrataan vielä hieman vuorosanoja ennen harkkojen alkamista. Seuraavaksi vuoron saakin jo alkulämppä, jonka jälkeen mahdollisuus törmätä vesipulloja tavoitteleviin työryhmäläisiin kasvaa merkittävästi. Päivä on tosin tässä vaiheessa vasta alkamassa. Varsinaiseen treenaamiseen kuuluu tekstin työstämistä, kohtausten rakentamista, oman vuoron odottamista, pokan pitämistä lavalla sekä uusien ideoiden kokeilemista mm. improilun kautta. Lavalla nähdään kuitenkin jo työn tuloksia roolihahmoista rekvisiittaan. Lisäksi työryhmän sisällä itsenäisesti työskentelevä musiikkiryhmä tekee aktiivisesti musiikkia ja sanoituksia. Työn tuohussa aika kuluu nopeasti ja ennen kuin huomaakaan on päivä vaihtunut illaksi.


Kohtauksia treenataan niin viikolla kuin viikonloppuisinkin. Rakkaudessa olevien eri osien sovittaminen luo työryhmälle sopivaa haastetta ja vaatii keskittymiskykyä. Tekemistä siis totisesti riittää mutta onneksi vastapainona saa viettää aikaa työryhmäläisten parissa. Ensi-­iltakin tuntuu vielä hieman kaukaiselta, mutta kyllä tässä kohti kevättä jo kaasutellaan!
-Katri





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti